On sitä tullut mietittyä etenkin tänään kun kaverini kanssa käytiin eläinlääkärissä päästämässä pieni sasseli tyttö viimeiselle matkalleen. :(
Aivan yllättäin oli kunto romahtanut ja kun kaverini soitti tiesin mitä on tulossa, mutta kuitenkin toivoin autossa vielä kumpa tämä onkin väärä hälyytys... Mutta kun päästiin eläinlääkäriin otin Katjan boksista huomasinkin samantien että kyllä tässä viimeisellä matkalla ollaan pikkuisen kanssa.
Kovasti yritin olla tukena mutta välillä tuntui että itekkin romahdan siinä kun Katjaa rauhotettiin ja meidät jätettiin keskenään...
Tuntuu todella kurjalta katsoa avuttomana toisen surua mitä käy läpi sisällään, tahtois tehdä enemmän kuin halata.
Katja vietiin samantien eviraan tutkittavaksi, toivottavasti selviää mikä pikkuisen hienon tytön vei näin nuorena (ikää reilu 4kk)...
Muistan kuin eilisen päivän kun minun piti käydä lopettaa ensimmäinen kani, voi sitä kyynelvirtaa josta ei meinannut tulla loppua kun itkin Dinasta pitäen kiinni.
Samaa sotaa käyn sisälläni jälleen kun tiedän mitä on tulossa.... Vieterin ja Meikun suhteen heillä kun rohinat on taas alkanut ja aivastelu, tiedossa siis surua minullakin kaksin kappalein pian.
Eilen laitoin PetExpon esteilmot ja sitä alkoi miettimään taas asioita, normaalisti Meikku ja Vieteri lähtis mukaan esteilee mutta ei enään..
Ainoo mikä minua piristää on tuon kolmikon touhut (Bea, Jimpe ja Jebo) sekä pikkuiset hermuvauvani ainakin joskus.
Että tämmöinen surullinen kirjoitus, mut jotenkin tämmöinen avautuminen helpottaa omaa tuskaa mitä sisälläni käyn päivittäin.
Huomiseksi on kuitenkin tiedossa ihan mukava päivä kun menen pitämään estenäytöstä lapsille mukaan lähtee Bea, Jimpe, Jebo ja Nemo siitä sitten huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asialliset kommentit tulee tarkistuksen jälkeen näkyville, kiitos kommentistasi. :) Anonyymit eivät voi enään kommentoida, epäasiallisten kommenttien vuoksi!