Myynti hihnat

torstai 2. lokakuuta 2014

Tallinnan reissu!

Elikkäs viime perjantaina suuntasimme satamaan klo. 21 aikoihin, laiva läks 21.30 Tallinnaan päin joten kun mentiin nukkumaan oli laiva satamassa..
Parempi niin koska oli todella tuulista, pojan kanssa jouduin ottamaan pahoinvointilääkkeen.
Aamulla pakattiin ja lähdimme aamupalalle n. 6.15 josta sitten lähdimme laivasta ulos.
Kävelimme siinä tunnin verran kun sataman läheisyydessä aukesi kaupat 8 aikoihin ja eläinkauppa aukesi klo. 10, joten aikaa oli ihmetellä "mitä tekisi".
Poika jaksoi onneksi suhteellisen pitkään kävellä ennen kuin alkoi ininä.
Aikaa saatiin kuitenkin kulumaan verkkaisesti ja 9.30 aikoihin lähdimme kävelemään eläinkauppaan päin, pienen harhaan kävelyn jälkeen löysimme sinne hyvin eikä matkaakaan ollut ihan kauheasti. :)
Kiersimme aluksi sen kaupan ja koska olin katsonut eläinkaupan osoitteita netistä, lähellä piti olla toinenkin eläinkauppa jota lähdimme sitten etsimään mutta totesin ettei sitä enään ole olemassa.
Joten palasimme ensimmäiseen eläinkauppaan tekemään ostoksia, siellä oli paljon erillaisia lintuja myynnissä ja niillä oli ihan hyvät hinnat, lisäksi siellä oli pari kaljua rottaa sekä deguja niitä olis saanut alta 10€/kpl...
Marsujakin oli niissä hinta 25€/kpl.
Eläimiä emme kuitenkaan sinne menty ostomielessä katsomaan vaan ihan uteliaisuudesta, mukaan lähti pupuille kaikenlaisia herkkuja/ruokaa, muutamat mineraalikivet (Didalle), mineraalisuolakiviä muutama joita tarjoan sitten tarpeen mukaan.
Valkoisen koiran shamppoota tuli myös ostettua se ei paljoa maksanut hintaa oli vajaa 4€ sekä yksi muovinen kuppi kalteriin kiinnitettäväksi niitä olisin voinut enemmänkin ostaa mutta ei ollut kuin yksi jäljellä hintaa oli 2€.
Tytärkin osti pupuillensa kaikenlaista. :)
Palattiin takaisin sataman läheisyydessä oleviin myymälöihin ja löysimme aivan ihastuttavat pupupyyhkeet!
Kaikenlaista muutakin tuli osteltua. :D

Laiva lähti Helsinkiin klo. 18 ja oli perillä klo. 20.30 vasta joten ei siinä kauaa jaksanut hereillä olla muuta kuin purkaa tavaroita ja hoitaa puput.
Sen jälkeen sairastuinkin mukavasti flunssaan, kuumekkin tulee ja menee etenkin illalla nousee. Lapset onneksi ovat selvinneet jälkimmäisestä, mikä on vaan hyvä koska itse olen todellakin flunssasta uupunut. Paljon ei jaksa rehkiä kun alkaa väsyttää.
Mutta reissu oli todella mukava ja antoisa. :)

Kuvia ei ole tähän laittaa, että puputus vaan teille lauantaina matkaan Humppilan PET näyttelyyn ilmoitin sinne Didan, Nemon ja Chloen.
Sunnuntaina oletettavasti Mirkalle tuomaroimaan, katsotaan jos jaksan pupuja sinne raahata ja tietty mikä on olo että lähdenkö edes sinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit tulee tarkistuksen jälkeen näkyville, kiitos kommentistasi. :) Anonyymit eivät voi enään kommentoida, epäasiallisten kommenttien vuoksi!