Tässä me pikkuiset olemme. <3 |
Niki alkoi maanantaina väkertää päivällä pesää kovalla vauhdilla, paikaksi se valitsi vessalaatikon paikan tosin otin laatikon pois ettei sinne pesää kummiskaan tee.
Joten sen paikan se sit valtas ja teki jätti pesän. :D
Myöhemmin sitten illemmalla menin syöttää pupuja ja Niki järjesteli vielä pesää sitten huomasin et Niki oli mennyt pesään ihan kunnolla ja "narskutti"hampaita ja päätin jäädä siihen seuraamaan tilannetta, jolloin huomasin sen supistelevan ja koska sen katse oli just sellainen et - älä mee, jää mun tueksi.
Joten minähän sitten hiljaa olin siinä läsnä koko synnytyksen ajan, Paulakin tuli seuraamaan tilannetta.
Eikä Nikiä tuntunut häiritsevän vaan se tuntui tykkäävän et oli läsnä ihmisiä.
Kuului yninää myöhemmin enemmänkin, Niki putsasi vauvat hienosti ja se määrä oli 4 hienoa pulleeta vauvaa jotka syntyivät 30 tiineyspäivänä.
Hieman jouduin vauvoja siirtämään laajan pesän keskellä ja tiivistin sitä myös, samalla katsoin että vauvat olivat kunnossa.
Niki on myös ylpeä mami. <3
Mitä kilpailuun tuli oikein vastasi:
puputus - Onneksi olkoon, otan myöhemmin yhteyttä (tällä viikolla)
sekä
Laura
Inka (Pomppula)
Näistä kahdesta arvontakoneella arvoin toisen voittajan joka on:
Laura - Onneksi olkoon sinullekkin, otan myös tällä viikolla yhteyttä. :)
Samanlaisia ja erillaisempia kilpailuja/arvontoja on varmasti tulossa tänä vuonna lisääkin. :)
Ei noin nuoria saa ottaa pesästä vielä pois-.-Emo stressaantuu ja hylkää ne:DD
VastaaPoistaEipä ne ollut kuin minuutin verran pesästä pois ja Niki ei siitä tressaantunut, eikä ole hylännyt niitä.
PoistaKyllä minä tiedän mitä teen, monen vuoden kokemuksia noistakin....
Aina tää sama virsi :D En ole kuullut kyllä itseasiassa ikinä, että jos asiansa osaava kasvattaja ottaa mukelot pois pesästä ja emo ei osota stressin merkkejä tai puolusta pesää, että ne olis hylännyt. :)
PoistaAivan jos emo puolustaa pesää en silloin koske sinne tai osoittaa muuten ettei semmoinen käy, menen emon ehdoilla aina.
PoistaSe jo osoittaa paljon luottamista Nikiltä että minun edessäni alkoi synnyttää, mitä emot eivät yleensä tee, Nikistä selvästi näki että halusi että jäin siihen sen luokse "tukemaan" synnytystä, moniko edes on nähnyt synnytystä läheltä?! Ei monikaan, tiedän tasan tarkkaan yhden tämmöisen naaraan joka kaipasi ihmisen läheisyyttä synnytyksessä.