Kultsi tuli minun kuskauksella kanssa kisaamaan joten sain kyydin metroasemalle josta jatkoin matkaa kamppiin bussiterminaaliin.
Puolisen tuntia joutui odottamaan bussin saapumista ja sitten oli tiedossa reilu 2 tunnin istuminen, nukuinkin jonkin matkaa torkahdellen.
Turussa sitten Sannin kyydillä pääsin messuhalliin, josta reippaasti tavaroiden kanssa sisälle.
Ensin oli eliitti mutka, minulla ei kaneja ollut siinä joten katselin sitten muitten suorituksia.
Seuraavaksi oli vaikea mutka johon minulla osallistui Cora ja Rio.
Mutta kuitenkin rata oli vaativa ja etenkin Rioo häiritsi lapset jotka rymisteli vieressä aitaa, sanoinkin niille kerran kun huomasin Rion häiriintyneen eikä suostunut kovin rennosti menemään estettä yli.
Kuitenkin mentiin sitten 3 virheellä ja sijoittui 2 sijalle saaden komian mitallin. :)
Cora hyppi ensimmäistä kertaa vaikeaa mutkaa ja meni radan 5 virheellä, kaikkia esteitä kokeili innolla ja voin olla tyytyväinen kun sisäkisoissa meni noinkin hienosti. :)
Tuon radan jälkeen oli sitten keskivaikea mutka jossa pomppi Niki ja Kultsi (Jota tosin en ohjannut, kiitos Sagalle Kultsin ohjaamisesta!)
Niki oli hieman hämillään sisäkisoista mutta kuitenkin pomppi hienosti puhtaasti radan, hitaasti mutta varmistaen korjasin melkein joka esteellä kun se oli muutoin mennyt nenällään tökkäämään puomeja alas. :p
Toinen sija siitä sitten tuli ja mukaan myös mitalli. :)
Kultsi sai vihdoinkin viimeisen klassauksen kv mutkalta ja v i h d o i n (!!!!) kisaa vaikeaa mutkaa. :3
Kv mutkan jälkeen alkoi korkeushyppy jossa minulla ei ollut kaneja joten olin lähinnä kanivahtina ja seurailin muitten suorituksia.
Sannilta sain linja-autoasemalle kyydin, suuret kiitokset Sannille. :)
Bussi lähti 16.30 ja oli Hesassa 18.35, siitä sitten metroillen pysähdyin Myllypurossa jättäen Seijan haltuun Kultsin ja matkasin siitä sitten kotia.
Kauaa en enään kyl sit notkunutkaan hereil, kun painelin nukkumaan.
Niin mikä ilmavara?! Tuo pupu poikahan lentää! Kuvan nappasi Karoliina. |
Kyydin onneksi sain yhdeltä Mirkan tutulta, kiitos hälle. :)
Mulla oli mukana Cora, Venna, Niki ja Nemo, alunperin piti ottaa Cora ja Nemo mutta koska Cora tamppas otin Vennan kaveriksi niin johan mamma rauhoittui ja Nemo lähinnä et joskus hyppiikin jotain. ;)
Venna pomppi helpossa suorassa ja mutkassa, urhoollisesti ja reippaasti. :)
Loput sitten vaikeassa mutkassa jossa Cora oli ensimmäinen ja Nemo toka.
Mukavan lyhyt päivä n. 15 aikoihin olin jo kotona, mukana pari pussia omenoita sekä luumuja.
Kiitos Mirkan mammalle lasten kanssa sitten syötiin jälkkäriksi omenapiirakkaa, toki puput saa enemmän omppuja. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asialliset kommentit tulee tarkistuksen jälkeen näkyville, kiitos kommentistasi. :) Anonyymit eivät voi enään kommentoida, epäasiallisten kommenttien vuoksi!