lauantai 1. kesäkuuta 2013

Vastauksia osa 2...

Mervin kysymyksillä jatkan. :)
Miksi juuri hermut?
Hermuista en alun perin pitänyt tai ainakaan valkoisesta ps väristä, mutta siis kaiken "pahan alku" oli Santaharjun Snutte jonka piti olla ainoa hermu kanilassa.
Snutte oli väriltään lutino shadow eli tällä tavalla suodatin tuon valkoisen ps "kammon" pois. :)
Snutte ei ollut mikään sylihermu kun oli aika hankala käsitellä, kaikkea sitä yritti sen ihanan poitsun kanssa mut ei sen luonne muuttunut niin ei auttanut kuin luopua siitä.
Kuitenkin ennen Snuten luopumista minulle muutti Hops-Ontop's Lewis**, valkoinen ps jonka totesin olevan ihana aivan erillainen kuin Snutte, sen myötä hermuja tuli sitten lisää ja alkuun ne oli kluppien kasvatukseen verrattuna pienemmässä jalostuksessa, kääpiölupat sitten poistuivat kokonaan ja hermut tuli kokonaan kasvatukseeni.
Tällä hetkellä niitä on kanilassa 8 aikuista + 4 poikasta. :)

Onko sinulla kaniaiheisia haaveita tällä hetkellä? 
Ei ole tällä hetkellä. :)

Kuka on tällä hetkellä vanhin kanisi ja montako vuotta mittarissa?
Luulin ensin tietäväni kuka on vanhin mut hupsis toisin kävi, vanhin on Siriuksen La-Di-Da ikää löytyy 5v ja 7kk.
Dida täyttää 6v lokakuun 14pvä. 
Se on ellellyt kohta vuoden verran minun luonani, kaverina Sesca jota se pitää omanaan lapsenaan. :)
Muutti kaveriltani oltuaan ensin hoidossa mutta koska oli ilmennyt allergiaa niin kamu sanoi et laita myyntiin en voinut kuitenkaan tuosta symppiksestä mummo pupusta luopua. :)
Dida on aikoinaan hyppinyt esteitä vaikeeseen suoraan asti, nyt kesällä aloitamme helposta mutkasta kokeilemaan esteitä, Dida rakastaa hyppimistä. 
Pettiä ollaan nyt myös harrasteltu ahkerasti parhaimpina pisteinä on ollut 95.5p. ruusuketta ym. on Dida kerännyt ihan mukavasti. :)
Dida esteilee, kuvan ottanut Anni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit tulee tarkistuksen jälkeen näkyville, kiitos kommentistasi. :) Anonyymit eivät voi enään kommentoida, epäasiallisten kommenttien vuoksi!